1
2
3
4
6
5
Esittely
Työpajamuotoinen kurssi kokoontuu neljä kertaa syksyn 2026 aikana.
Tarvitsetko tukea esseen tai esseekäsikirjoituksen kirjoittamiseen? Ilmoittaudu yksittäisten esseiden ja esseekäsikirjoituksen työstämistä varten luotuihin esseetyöpajoihin. Kurssille voi tulla sekä aivan alussa olevan tekstin kuin myös lähes valmiin käsikirjoituksen kanssa. Esseetyöpajassa voi aloittaa uuden esseen tai jatkaa jo aloittamaansa tekstiä tai käsikirjoitusta pidemmälle. Työpajoissa tehdään kirjoitusharjoituksia. Niissä pystyy asettamaan välitavoitteita omalle työskentelylle ja saa runsaasti palautetta muilta ryhmäläisiltä ja henkilökohtaisen palautteen kahdelta ohjaajalta.
Kurssilla on käytössä myös kollektiivinen ryhmäpalautemetodi, joka soveltuu hyvin keskeneräisiin teksteihin. Jokainen ryhmän jäsen kommentoi muiden tekstejä ja saa palautetta kaikilta muilta. Ohjaaja toimii sihteerinä, jolloin palautteen saajan ei tarvitse tehdä muistiinpanoja, vaan palautteen saa ohjaajalta sähköpostitse jälkikäteen. Palautteesta saa tarkkoja lähilukukommentteja mutta myös laajoja kommentteja kokonaisuuden rakenteesta, teemasta ja aiheesta. Palaute toteutetaan kurssin kahdella viimeisellä kerralla. Kurssi on tarkoitettu eri taustoista tuleville ihmisille.
Ryhmiin otetaan kumpaankin 12 henkilöä.
Työpajapäivien lisäksi kukin osallistuja saa kaksi henkilökohtaista vastaanottoa (45 min), jotka jaetaan kahden opettajan kanssa. Palautevastaanotot järjestetään viikoilla 47 ja 48.
Opettajina Aurora Ala-Hakula, Katariina Yli-Malmi ja Maaria Ylikangas.
Hinta: 340 / 295 € (Alennushinta työttömille, opiskelijoille ja eläkeläisille)
Ilmoittautuminen tulee tehdä viimeistään 21.8.2026
Peruutusehdot: Peruutukset maksutta ilmoittautumisajan loppuun saakka. Sen jälkeen perimme 100 euron peruutusmaksun.
Yksi ryhmä kokoontuu perjantaisin ja toinen lauantaisin. Voit ilmoittautuessasi valita vain toisen tai molemmat, jos molemmat sopivat sinulle. Tässä tapauksessa sijoitamme sinut siihen ryhmään, joka on jäämässä pienemmäksi.
Lauantaisin klo 14-18. Päivämäärät 19.9. (huom. klo 16-20), 31.10., 7.11. ja 28.11.
OHJAAJAT JA HENKILÖKOHTAISEN PALAUTTEET
Esseisti ja väitöskirjatutkija Aurora Ala-Hakula, joka työskentelee yhdessä kuva- ja äänitaiteilijoiden kanssa. Hän on opettanut kirjoittamista Taideyliopistossa ja Aalto-yliopistossa. Hän on viimeksi tehnyt ääniesseen Viininpunainen samettisydän (2026: Hunajanjyvä).
Kriitikko ja esseisti Maaria Ylikangas, jonka esikoiskirja Kritiikistä (S&S: 2025) on tietokirjaksi naamioitunut esseeteos. Hän on viimeksi julkaissut esseen Autofiktio (Humahdus). Ylikangas työskentelee parhaillaan kaunokirjallisen esseeteoksen parissa, eikä anna tämän kurssin yhteydessä henkilökohtaista palautetta.
Ohjaajat ovat olleet toimittajana teoksessa Säihkyvät utopiat: Esseemixtape (S&S: 2022).
Ala-Hakula ja Ylikangas ovat ohjanneet Kriittisellä korkeakoululla suosittua Toisenlaisia maailmoja -esseekurssia vuodesta 2022.
Katariina Yli-Malmi on kuvataiteilija ja kirjoittaja, joka työskentelee valokuvan, seripainomenetelmien, tekstin ja installaatioiden parissa. Hänen teoksensa käsittelevät yhteisön rakentamista ja eksistentiaalisia kysymyksiä marxilaiseen feminismiin nojaten. Keväällä 2026 Yli-Malmilta ilmestyy esseeteos osana Tutkijaliiton Para-julkaisusarjaa. Hänen taideteoksiaan on ollut esillä muun muassa B-galleriassa, Galleria Uudessa Kipinässä ja Street Level Photoworksissa Glasgowissa.
Osaamistavoitteet
Osallistuja kehittää omaa ääntään ja löytää tapoja kehittää omaa työskentelyään ja omaa tekstiään. Osallistuja saa eväitä ja henkilökohtaista opastusta oman projektinsa viimeistelemiseen.
Ohjelma
Lauantaisin klo 14-18. Päivämäärät 19.9. (huom. klo 16-20), 31.10., 7.11. ja 28.11.
Työpajapäivien lisäksi kukin osallistuja saa kaksi henkilökohtaista vastaanottoa (45 min), jotka jaetaan kahden opettajan kanssa. Palautevastaanotot järjestetään viikoilla 47 ja 48.
Rinnakkainen ryhmä kokoontuu perjantaisin klo 16-20. Päivämäärät 18.9., 16.10., 20.11. ja 4.12.. Ilmoittautuja voi halutessaan ilmaista, että myös perjantai sopii hänelle, jos se on jäämässä pienemmäksi.