1
2
3
4
6
5

Haluatko kehittää osaamistasi järjestökouluttajana ja tehdä koulutuksistasi entistä osallistavampia ja vaikuttavampia? Järjestökouluttaja tarjoaa käytännönläheisiä keinoja innostavan, osallistavan ja merkityksellisen koulutuksen toteuttamiseen.
Koulutuksessa perehdyt koulutusten osaamislähtöiseen suunnitteluun kohderyhmä ja saavutettavuus huomioiden. Saat ideoita osallistavien ja vuorovaikutteisten menetelmien käyttöön sekä mahdollisuuden jakaa kokemuksia muiden järjestökouluttajien kanssa. Pääset myös kehittämään esiintymis‑ ja ohjaustaitojasi sekä suunnittelemaan ja toteuttaman oman koulutusharjoituksen.
Koulutus toteutetaan verkossa, ja työskentelyssä painottuvat vuorovaikutus ja yhdessä oppiminen.
Järjestökouluttaja on tarkoitettu ensisijaisesti Siviksen jäsenjärjestöjen toimijoille. Koulutus vahvistaa osallistujien osaamista monipuolisesti riippumatta siitä, ovatko he vasta-alkajia vai konkareita, vapaaehtoisia vai työntekijöitä.
Kouluttajina toimivat Siviksen asiantuntijat Kirsi Ahonen ja Tiina Tanskanen-Kudjoi.
Kouluttajana järjestössä: kouluttajan rooli järjestön edustajana, osallistujien omat kokemukset
Suunnittelu ja menetelmävalinnat: osaamislähtöinen koulutussuunnittelu
Kouluttajana toimiminen: ohjaaminen ja vuorovaikutus, toiminnalliset menetelmät
Koulutuksen toteuttaminen: käytännön järjestelyt ja koulutusharjoitus
Arviointi ja reflektio: kouluttajaosaamisen arviointi ja kehittäminen
28.8.–19.10.2026
Koulutus koostuu kuudesta sisältöosiosta SivisKampuksen verkkotyötilassa, sekä kuhunkin osioon liittyvistä vuorovaikutteisista ja käytännönläheisistä oppimistehtävistä.
Verkkotapaamiset perjantaiaamuisin:
pe 4.9. klo 9–11
pe 11.9. klo 9–11
pe 18.9. klo 9–11
pe 25.9. klo 9–11
pe 2.10. klo 9–11
pe 9.10. klo 9–11
Tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen osaat
kuvata järjestökoulutuksen erityispiirteitä.
suunnitella kohderyhmällesi sopivan osaamislähtöisen koulutustapahtuman.
toimia kouluttajana ja hyödyntää monipuolisesti eri menetelmiä.
toteuttaa koulutustapahtuman.
arvioida koulutustapahtumaa, osallistujien osaamista sekä omaa rooliasi kouluttajana.
Arvioinnin kriteerit
Järjestökouluttaja-koulutuksen hyväksytystä suorituksesta saa 2 opintopistettä (54 tuntia opiskelijan työtä). Suoritus arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Arvioinnin kriteerit ovat ePerusteet-sivustolla.
Saavutettavuus ja turvallisuus
Noudatamme koulutuksessa Siviksen turvallisen tilan periaatteita.
Olethan yhteydessä, jos sinulla on koulutuksen saavutettavuuteen liittyviä erityistarpeita.
Muuta
Koulutus toteutetaan Teamsissa ja SivisKampuksen verkkotyötilassa.
Jos et pääsekään osallistumaan koulutukseen, voit perua ilmoittautumisen itse SivisKampuksella. Kun ilmoittautumisaika on päättynyt, voit perua ilmoittautumisesi ottamalla yhteyttä koulutuksen vastuuhenkilöön.
Koulutus on osallistujille maksuton, mutta peruuttamattomasta poisjäännistä veloitetaan 50 euroa.
Tutustu koulutukseen osallistujan ohjeisiin.
Lisätietoa koulutuksesta:
Kirsi Ahonen, kirsi.ahonen@opintokeskussivis.fi, puh. 040 717 7012