1
2
3
4
6
5

Livekoulutus jossa tutustumme kokemusasiantuntijan turvataitoihin, oppimisen apuvälineisiin, pääkaupunkiseudun Erilaisten oppijoiden liiton jäsenyhdistyksiin sekä omien vahvuuksien esilletuonnin taitoon.
Kokemusasiantuntijan Röyhkeyskoulussa käydään läpi esiintymistekniikoita, pohditaan yhdessä, mikä esiintymisessä tuntuu vaikealta ja etsitään keinoja oman esiintymisen tueksi. Koulutuksessa harjoitellaan myös oman osaamisen sanoittamista, rohkeaa kommunikointia ja tilan ottamista omana itsenä.
Osallistuja osaa tunnistaa ja käyttää yleisimpiä fyysisiä oppimisen apuvälineitä.
Osallistuja tunnistaa tärkeitä turvataitoja sekä tietää miten pitäisi toimia jos joutuisi kokemustyössään rikoksen uhriksi.
Osallistuja osaa nimetä pääkaupunkiseudun jäsenyhdistykset ja tietää niiden keskeiset toimintatavat.
Osallistuja tietää, että vakuuttava esiintyminen ei vaadi synnynnäistä itsevarmuutta tai kiiltokuvamaista esiintyjäpersoonaa, vaan tietää, että vain juuri hän ja hänen asiansa kiinnostavat.
Osallistuja tuntee kokemustoiminnan eri käsitteitä.
Lauantai 12.12.2026
9.00-9.30 Tervetuloa. Turvallisemman tilan periaatteet - Maria Tuomialho
9.30-9.45 Tauko
9.45-10.30 Tutustutaan oppimisen apuvälineisiin - Maria Tuomialho
10.30-10.45 Tauko
10.45-11.15 Espoon opetus- ja tukikeskus Kotipesä ry - Annamari Honkamäki
11.15.-11.30 Tauko
11.30-12.00 Helsingin seudun erilaiset oppijat ry - Marika Kivilehto
12.00-13.00 Omakustanteinen lounas
13.00-13.45 Kokemusasiantuntijan turvataidot
13.45-14.00 Tauko
14.00-14.45 Miten toimia jos joutuu rikoksen uhriksi? Rikosuhripäivystys
14.45-15.00 Tauko
15.00-15.45 Kokemusasiantuntijan röyhkeyskoulu - Jenni Janakka
15.45-16.00 Tauko
16.00-16.45 Kokemusasiantuntijan röyhkeyskoulu - Jenni Janakka
16.45-17.00 Tauko
17.00-17.45 Kokemusasiantuntijasta kokemustoimijaksi - Maria Tuomialho
Osallistuja maksaa itse mahdolliset matka-, majoitus- ja ruokailukulut!
